ALUEET JA PAINOPISTEET
CMI:n ohjelma keskittyy edistämään kestävää rauhaa kolmella maantieteellisellä alueella: Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, Aasiassa, Euraasiassa, eli entisten neuvostotasavaltojen alueella sekä sen lähiympäristössä, ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Erityistä huomiota kiinnitämme sukupuolinäkökulmaan sekä naisten osallistumisen varmistamiseen konfliktinratkaisussa ja rauhanprosesseissa.
Konfliktien luonne on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi. Niiden taustalla on monia poliittisia intressejä, ne koskettavat lukuisia eri tahoja ja niiden seuraukset ulottuvat yhä useammin, ellei aina, yli valtionrajojen. CMI:n kaltaiset valtioista riippumattomat toimijat tuovat konfliktinratkaisun kentälle ulottuvuuksia ja osaamista, joihin virallisilla toimijoilla ei aina ole edellytyksiä. Jokainen konteksti ja konflikti on ainutlaatuinen: niissä on mukana erilaisia toimijoita ja kiistoilla on oma historiansa, taustatekijänsä sekä dynamiikkansa. Siksi myös konfliktien ratkaisuun tähtäävät prosessit ovat ainutlaatuisia poliittisesta ja maantieteellisestä kontekstista riippuen.
Naiset ja rauhanvälitys

Naiset ovat isoin ryhmä, johon väkivaltaiset konfliktit vaikuttavat. Tästä huolimatta heidät jätetään systemaattisesti ulkopuolelle konfliktinratkaisusta. Kansainvälinen yhteisö on tarttunut tähän ongelmaan, mutta muutos on hidasta. Sukupuolten tasa-arvo ja osallistavuus ovat CMI:lle keskeisiä työn prioriteetteja. Työssämme korostamme naisten osallistumisen välttämättömyyttä rauhan rakentamisessa ja ylläpitämisessä, sekä pyrimme tekemään naisille tilaa rauhanprosesseissa. Jos puolet maailman väestöstä jätetään sivuun konfliktinratkaisusta, jää ulkopuolelle myös mahdollisuudet parempaan rauhaan.
Naiset vahvemmin mukaan rauhanprosesseihin
Yksi CMI:n työn keskeisimpiä periaatteita on osallistavuus.

Naiset ja rauhanvälitys -tiimin johtaja, Johanna Poutanen, Nordic Women Mediators (NWM) -verkoston vuosikokouksessa Helsingissä.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” vuodelta 2000 oli ensimmäinen kansainvälinen asiakirja, joka liitti naisten oikeudet rauhanprosesseissa osaksi kansainvälistä rauhan- ja turvallisuuspolitiikkaa. Näistä edistysaskelista huolimatta naiset ja heidän näkemyksensä ovat edelleen huolestuttavan aliedustettuja rauhanprosesseissa ympäri maailman. CMI tekee työtä muuttaakseen tämän epäsuhdan. Tuemme konfliktialueilla naisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia rauhanprosesseissa. Tehostamme myös toimijoiden osallistavia ja sukupuolisensitiivisiä rauhanvälitysvalmiuksia.
Osallistavuus tärkeänä periaatteena
Inklusiivisuus eli laajan osallistavuuden edistäminen on sisäänrakennettu työmme ytimeen. Korostamme naisten osallistumisen tärkeyttä rauhan rakentamisessa ja ylläpitämisessä, ja teemme työtä vahvistaaksemme naisten roolia rauhanprosesseissa. Käytännössä teemme tätä tukemalla naisten tuomalla naisia erilaisista yhteiskunnallista ja poliittisista taustoista yhteen käsittelemään heille tärkeitä asioita, ja edistämään näitä prioriteetteja konfliktinratkaisuprosesseissa. Näin tuemme heidän osallistumistaan konfliktinratkaisuun. Esimerkiksi Libyassa CMI tukee epävirallista kansalaisyhteisön johtajien työryhmää, jotta he voivat edistää naisia koskevia keskeisiä kysymyksiä maan siirtymävaiheessa kohti rauhaa ja vakautta.
Edistämme sukupuolet huomioon ottavaa rauhanvälitystä
Yksi tapa varmistaa naisten osallistavuutta konfliktinratkaisussa on edistää sukupuolisensitiivistä rauhanvälitystä. Tavoitteenamme on vakiinnuttaa naisiin ja sukupuoleen liittyvät kysymykset keskeiseksi osaksi rauhansopimuksia ja rauhanprosessien joka tasoa.
CMI edistää monipuolista ymmärrystä sukupuolesta rauhassa ja konflikteissa, ja tukee rauhanvälittäjiä heidän käsitellessään tähän liittyviä kysymyksiä työssään. Yksi keskeisimpiä aloitteitamme on vuotuinen korkean tason seminaari osallistavasta rauhanvälityksestä (High Level Seminar on Gender and Inclusive Mediation), joka järjestetään yhdessä YK:n pääsihteeristön poliittisen osaston ja Oslon rauhantutkimusinstituutin PRIOn kanssa. Lue artikkelimme myyttien murtamisesta koskien sukupuolta ja rauhanvälitystä täältä.
Kumppanuus Pohjoismaisten naisrauhanvälittäjien kanssa
Pohjoismaiset naisrauhanvälittäjät (Nordic Women Mediators) on kasvava pohjoismaalaisten naisten verkosto, jonka jäsenet ovat erikoistuneet osallistavaan rauhanvälitykseen kaikilla sen tasoilla ruohonjuuritoimijoista korkean tason neuvotteluihin. CMI on verkoston operationaalinen kumppani ja tukee alueellisten naisverkostojen yhteistyötä ympäri maailman. Verkosto pyrkii tuomaan esiin naisten tärkeää roolia rauhanvälityksessä, tekemään yhteistyötä samankaltaisten aloitteiden kanssa maailmalla, sekä erityisesti tukemaan konfliktimaista tulevien naisrauhanvälittäjien työtä.
Lue lisää verkostosta täältä (englanniksi)
- CMI pyrkii lisäämään naisten osallistumista rauhanprosesseihin ja konfliktinratkaisuun.
- CMI työskentelee parantaakseen nk. sukupuolisensitiivisen ja osallistavan rauhanvälityksen käytäntöjä tarjoamalla työkaluja ja strategioita rauhanvälittäjille sekä muille rauhaa edistäville toimijoille
Rauhanvälityksen toimintatavat
Rauhanvälityksen alalla on tarvetta yhteisille käytännöille ja periaatteille. CMI haluaa tehdä osansa, jotta rauhanvälitys kykenee nykyistä paremmin vastaamaan monimutkaisten konfliktien asettamiin haasteisiin.
Haluamme parantaa kansainvälisen yhteisön kykyä vastata monimutkaisiin konflikteihin vahvistamalla rauhanvälitystä ohjaavia yhteisiä käytäntöjä ja periaatteita. Uskomme, että kokemuksemme ansiosta meillä on tällä saralla paljon annettavaa. Presidentti Ahtisaaren vuosikymmenten kokemus yhtenä maailman johtavista rauhanvälittäjistä on saatava mahdollisimman hyvin rauhanvälityksen ammattilaisten käyttöön. Keskeistä on löytää uusia metodeita konfliktien ennaltaehkäisyyn ja ratkaisuun.
Digitaalinen rauhanvälitys
Digitaalinen rauhanvälitys tiivistettynä
Digitaaliset teknologiat tuovat sekä uusia riskejä että mahdollisuuksia rauhanvälittäjille. Yhtäältä digitaalisilla teknologioilla on kasvava rooli konfliktien pahenemisessa. Niitä voidaan käyttää lietsomaan jännitteitä tekemällä kyberhyökkäyksiä, edistämällä vihapuhetta ja levittämällä harhaanjohtavaa informaatiota. Niitä voidaan käyttää myös vuoropuheluprosessien suistamiseen raiteiltaan vuotamalla arkaluonteisia tietoja tai mustamaalaamalla osallistujia. Toisaalta PeaceTechiä – eli digiteknologiaa, jonka tarkoituksena on tukea rauhanvälitystä – voidaan käyttää muun muassa konfliktien parempaan ymmärtämiseen, rauhanprosessien muuttamiseen osallistavammiksi, parempaan tiedottamiseen prosessista, osallistujien välisen yhteydenpidon turvallisuuden parantamiseen tai konfliktien sidosryhmien välisen yhteistyön tehostamiseen.
Muutakin kuin rauhanteknologiaa
Digitaalisten teknologioiden käytöstä on hyötyä laajemminkin. Sen lisäksi, että digiteknologian käyttö avaa käytännössä uusia väyliä rauhanvälitykselle, sillä voi olla myönteinen vaikutus muihin monialaisiin kysymyksiin parantamalla yhteiskunnallista osallistavuutta ja vähentämällä ympäristöhaittoja. Digiteknologia voi esimerkiksi auttaa tunnistamaan ja tuomaan mukaan konfliktin sidosryhmien näkemyksiä meneillään olevassa tai tulevassa prosessissa, ylittämään logistisia haasteita, jotka estävät joitakin osallistumasta, tiedottamaan paremmin konfliktin sidosryhmille ja vähentämään konsultaatioiden kustannuksia. Lisäksi virtuaalisen vuoropuhelun yleistymisen myötä digiteknologian käyttö voi vähentää matkustamiseen liittyviä hiilidioksidipäästöjä, jotka muodostavat merkittävän osan rauhanvälityksen aiheuttamista päästöistä.
Lähestymistapamme
CMI pyrkii ottamaan digiteknologian käyttöön rauhanvälitysprosesseissa täydentääkseen perinteisiä menetelmiä. Uusien teknologioiden käyttöönotto on aina vastaus rauhanvälittäjien tunnistamaan käytännön tarpeeseen, ja siksi teemme tiivistä yhteistyötä tällaisten toimijoiden kanssa tukeaksemme heidän työtään. CMI:n yhden pääperiaatteen, osallistavuuden, mukaisesti pyrimme lisäksi hyödyntämään digiteknologian mahdollisuuksia lisätäksemme rauhanprosessien osallistavuutta ja edistääksemme sukupuolten välistä tasa-arvoa. Digitaalisen rauhanvälityksen onnistumiseksi teemme tiivistä yhteistyötä suomalaisten ja kansainvälisten järjestöjen ja teknologiayritysten kanssa hyödyntääksemme sopivien digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen tarvittavaa teknologista osaamista.
Digitaalisen rauhanvälityksen tulevaisuutta muokkaamassa
Digiteknologioiden integrointi CMI:n toimintaan yhä vahvemmin ja muutoksen kannustaminen alalla on loogista jatkoa työlle, jonka organisaatio aloitti vuonna 2004 tutkiessaan ensimmäistä kertaa digiteknologioiden mahdollisuuksia. Sen lisäksi, että CMI hyödyntää vahvaa kokemustaan digitaalisten ratkaisujen käyttämisessä, se rakentaa vahvaa kumppaniverkostoa teknologian, innovoinnin ja digitaalisen rauhanvälityksen aloilla. CMI on jäsenenä CyberMediation Network -verkostossa, jonka tavoitteena on kertoa rauhanvälittäjille digiteknologian vaikutuksista rauhanvälitykseen. CMI tekee myös tiivistä yhteistyötä muun muassa Suomen ulkoministeriön ja YK:n poliittisten ja rauhanrakentamisen asiain osastoon (UNDPPA) kanssa. Suomen erittäin rikkaan ja innovatiivisen teknologia- ja start-up-sektorin tuella ja myötävaikutuksella organisaatiolla on hyvät edellytykset nousta digitaalisen rauhanvälityksen johtavaksi järjestöksi.