Eduskunnan valtiopäivien tunnustukseton avajaisjuhla Eduskunta, Valtiovarainvaliokunnan kokoushuone
Arvoisa varapuhemies,
Arvoisat kansanedustajat ja eduskunnan työntekijät,
Bästa riksdagsledamöter och anställda vid Riksdagen,
Kiitän kutsusta tulla puhumaan teille rauhasta ja demokratiasta. On kunnia saada osallistua tähän tilaisuuteen. Olen tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta yhteistyötä tämän instituution edustajien kanssa ja olen aina ihaillut teidän sitoutumisestanne ja osaamisestanne.
Demokratialla sekä rauhalla on tällä hetkellä lievästi sanoen haasteita.
Demokratia on heikennyt suurimmassa osassa maailman maita jo kuudetta vuotta peräkkäin. Alamäki on pisin sitten vuoden 1975, jolloin kansainvälinen tutkimuslaitos IDEA aloitti tilastoinnin. Crisis Group puolestaan seuraa 70:ä konfliktia ja kriisiä – määrä on ollut kasvussa. Rauhansopimuksia ei juuri saada aikaiseksi ja neuvottelut keskittyvät lähinnä sodan seurausten lievittämiseen. Tämän olemme nähneet Ukrainassa, Lähi-idässä ja Sudanissa.
Demokratia ja rauhantyö kohtaavat hyvin samanlaisia haasteita. Taustalla on erityisesti teknologian nopea kehitys, joka mullistaa elämäämme ja yhteiskuntiamme.
Sosiaalisten suhteiden sitoutuessa yhä voimakkaammin digitaalisiin alustoihin, sekä demokratian että rauhan perusparametrit muuttuvat. Murros vaikuttaa jälleen olevan kiihtymässä tekoälyn, erityisesti suurten kielimallien vaikutuksesta.
Poliittisen keskustelun tyyliä ja sisältöä ei määritetä enää Eduskunta-keskusteluissa tai puoliyhdeksän uutisissa, vaan tahdin määräävät alustayhtiöiden algoritmit ja moderointi tai moderoimattomuus. Libyan rauhanneuvottelut vuonna 2020 olivat tietojeni mukaan ensimmäiset, joissa pyrittiin sopimuksessa asettamaan rajoituksia käytökselle sosiaalisessa mediassa.
Digitaalisten alustojen lietsoma polarisaatio ja helpot vastaukset monimutkaisiin kysymyksiin ovat uhka sekä demokratialle että rauhalle. Polarisaation myötä poliittiselle keskustelulle on entistä vähemmän tilaa.
”Asiat riitelevät, eivät ihmiset”, kuuluu vanha sanonta. Yhä useammin ihmiset ryhtyvät riitelemään asioiden sijaan. Viimeisimmän E2 tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista kokee poliittisen keskustelun herättävän heissä jopa vihaa.
Myös kansainvälisessä politiikassa diplomaattien käymälle keskustelulle on yhä vähemmän tilaa paikoissa, jotka ennen olivat kansainvälisten suhteiden perusta. Olen itse nähnyt tämän niin Yhdistyneissä kansakunnissa tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjissä, jonka johdossa Suomi tänä vuonna on. Kansainvälisessä politiikassa uusvanhat ideologiat, joiden tavoitteena on laajentaa valtioiden vaikutusvaltaa – tai jopa maa-alueita – hinnalla millä hyvänsä, nakertavat toden teolla sitä perustaa, jolle valtioiden keskinäiset suhteet ovat rakentuneet.
Käytännössä rauhanvälitys on paljolti siirtynyt pois YK:n ja Etyj:n neuvotteluhuoneista erilaisiin alueellisiin pienryhmiin. Näissä porukoissa puuhaavat monet erilaiset toimijat monenlaisin motiivein. Useimmiten neuvotteluita käydään pienellä joukolla, valtaosin miesten kesken. Tämä siitäkin huolimatta, että tilastojen mukaan, jos rauhanneuvotteluissa on mukana naisia, todennäköisyys, että rauha kestää yli viisitoista vuotta, kasvaa jopa 35 prosenttia.
Arvoisat kansanedustajat ja eduskunnan työntekijät,
Haluan tänään nostaa esille erityisesti kaksi demokratiaa ja rauhaa yhdistävää tekijää, jotka ovat viime aikoina olleet koetuksella. Ne ovat luottamus ja usko tulevaisuuteen.
Luottamus on sekä demokratian että rauhan keskeisin käyttövoima. Ilman edes jonkintasoista luottamusta yhteisiin instituutioihin ja pelisääntöihin, on vaikea rakentaa demokratiaa tai rauhanprosesseja. Suomi on edelleen korkean luottamuksen yhteiskunta, mutta luottamus esimerkiksi hallintoon on Suomessa laskenut reilusta 60 prosentista vuonna 2021 vajaaseen 50:een prosenttiin 2023.
Digitaalisten alustojen kautta leviävä huhut ja yhä vahvempi heimoutuminen leimaavat maailmaamme. On helpompi uskoa yhden digitaaliseen ”lähipiiriin” kuuluvan henkilön verevää kokemusta kuin etäisten tutkijoiden tylsää tilastollista analyysiä tuhansista tapauksista. Jo Aristoteles tiesi, että tunteisiin vetoamalla saadaan ihmiset liikkeelle paremmin kuin järkipuheella.
Tätä käyttävät hyväkseen niin mainostajat kuin ulkomaiset valtiot, jotka pyrkivät kylvämään epäluottamusta ennennäkemättömällä tavalla ja nopeudella. Tästä niin sanotusta hybridivaikuttamisesta on tullut arkea sekä politiikassa että rauhantyössä. Suomi on kansainvälisessä vertailussa selvinnyt ongelman kanssa varsin hyvin, mutta asiassa on oltava jatkuvasti valppaana.
Kansainvälisesti tilanne on pahempi. Esimerkiksi CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation on joutunut viime aikoina perumaan sosiaalisessa mediassa levitettyjen väärien tietojen vuoksi kansanvälisen Sudaniin liittyvän dialogitilaisuuden. Olemme myös nähneet netissä Ukrainaan liittyviä väärennettyjä CMI:n papereita. Monesti tietojen oikaiseminen vain antaa lisää vettä myllyyn pahantahtoisille tahoille. Meille on aina tärkeintä suojella yhteistyökumppaneitamme.
Olen varma, että myös te tässä talossa tunnette väärän tiedon levittämisen ja huhumyllyt nahoissanne.
Luottamuksen rapautuminen voi johtua myös heikoista tuloksista. Ihmiset odottavat sekä demokratialta että rauhanprosesseilta tuloksia, jotka näkyvät arkielämässä. Rauhanrakentamisessa pienten askelten kautta eteneminen ei ole johtanut haluttuihin tuloksiin ja meidän pitää uskaltaa puhua väkevämmin konfliktien ratkaisusta. Tämä oli keskeinen havaintoni osallistuessani viikko sitten Moldovan Transnistrian konfliktia käsittelevään CMI:n vetämään kokoukseen.
Myös demokratian instituutioiden kuten Eduskunnan tulee olla valmiita kriittisesti katsomaan, miten ne voivat tässä uudessa ajassa omalla toiminnallaan lisätä luottamusta.
Mieleeni tulee fyysikkoystäväni tarina Albert Einsteinin Bernin yliopistossa pitämästä tentistä. Kun opiskelijat ihmettelivät ja utelivat, miten kysymykset olivat yhä samat kuin vuotta aikaisemmin, Einstein ohjasi tenttijöitä, että kysymykset ovat samoja, mutta vastaukset ovat muuttuneet.
Arvoisat kansanedustajat ja eduskunnan työntekijät,
Sekä demokratian että rauhan tekeminen suuntautuu tulevaisuuteen.
Demokratian ytimenä on edustajien kansalta saama mandaatti tulevien valintojen tekemiseen. Politiikan tehtävä on luoda visio siitä, millainen tulevaisuus voisi olla. Tulevaisuus on politiikan työmaa.
Samoin toimii myös rauhanprosessi. Jos eri osapuolilla ei ole näkymää tulevaisuuteen, ja he jäävät kiinni menneisyyteen, rauhaa on mahdoton saada aikaan. Rauhanprosesseissa osapuolet tekevät ratkaisuja nykyhetkessä tavoitellen parempaa tulevaisuutta. Välittäjät voivat auttaa osapuolia näkemään nykyhetken ongelmien yli, mutta vaikeita valintoja eivät voi tehdä muut kuin rauhanprosessin osapuolet.
Monesti puhutaan tilanteesta, jossa molemmat osapuolet kokevat kärsivänsä paljon ja jossa kumpikin osapuoli arvioi saavansa paremman diilin tulevaisuudessa. Usein kyse on kivuliaista kompromisseista, mutta onnistunut rauhanprosessi perustuu siihen uskoon, että huominen voi olla parempi.
CMI:n perusperiaate kumpuaa presidentti Martti Ahtisaaren ajattelusta: kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Sen minkä ihminen on aloittanut, ihminen voi myös lopettaa. Vaikka ajatus nyt tuntuu haastavalta esimerkiksi Lähi-idän konfliktin tai Ukrainan sodan kohdalla, on rauhan välttämätön ehto usko siihen. Vähän samalla tavalla demokratia vaatii uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja väistämättä myös kivuliaita kompromisseja.
Kansanedustajan sekä rauhanvälittäjän keskeinen taito on avata tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tulevaisuus on olemassa niissä tarinoissa, joita kerromme siitä toisillemme.
Erityisesti nuoret reagoivat tulevaisuuspuheeseen – kyse on heidän tulevaisuudestaan. Nuorille maailman vääjäämättömään muutokseen vastaaminen on luontevampaa kuin vanhemmille sukupolville. Nuorten mukaan saaminen rauhanprosesseihin on nousemassa yhä tärkeämmäksi teemaksi. En esimerkiksi näe, että Sahelin tilanne saadaan vakautettua, jos alueen nuorilla ei pystytä luomaan positiivisempia tulevaisuuden näkymiä.
Rauhanvälityksessä käytämme monenlaisia keinoja avataksemme eri toimijoille konfliktin ja kriisin hetkellä kavenneita tulevaisuuden mahdollisuuksia. CMI:ssä olemme muun muassa kehittäneet uusia digitaalisia menetelmiä tulevaisuuden mahdollisuuksien tuomiseksi mukaan neuvotteluihin.
Olen joskus miettinyt, että sama tulevaisuuteen aktiivisesti kurottaminen voisi tehdä hyvää myös suomalaiselle demokratialle. Tulevaisuus vaikuttaa pelottavalta, jos siellä tuntuu vaanivan vain ympäristötuho, suomalaisuuden sammuminen, maailmansota ja tappajarobotit. Suomessa ja länsimaissa optimismin tilalla on tullut paljon nostalgiaa ja pelkoa.
Demokratian ja rauhan suurin uhka on lopulta ehkä luottamuksen rapautuminen siihen, että tulevaisuudella on meille tarjottavaa.
Nostalgia ja pelottelu voivat toimia politiikassa hetkellisesti, mutta lopulta ne eivät anna ratkaisuja. Teillä on demokratian ylintä valtaa käyttävänä instituutiona tehtävänä luoda kuva tulevaisuudesta, joka kantaa.
Suomalaisen parlamentarismin suuri nimi Mauno Koivisto sanoi aikoinaan viisaasti: “Jos emme tiedä mitä tapahtuu, olettakaamme, että käy hyvin.” Tämä asenne kiteyttää sen, mitä rauha ja demokratia tarvitsevat – uskoa siihen, että voimme saavuttaa enemmän kuin pelkäämme menettävämme.
Kiitos.
Tack.