fbpx

Stubb CMI:n uudeksi puheenjohtajaksi – näin presidentti Ahtisaari perustelee valintaa

Julkaistu 29.11.2017

CMI:n vuosikokous on valinnut Alexander Stubbin CMI:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Stubb seuraa puheenjohtajana Martti Ahtisaarta, joka jatkaa CMI:n neuvonantajana.

CMI:n keskiviikkona Helsingissä kokoontunut vuosikokous päätti valita Euroopan investointipankin varapääjohtajan Alexander Stubbin CMI:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Muun muassa Suomen pääministerinä toiminut Stubb seuraa tehtävässä CMI:n perustajaa, presidentti Martti Ahtisaarta.

Ahtisaari perusti CMI:n vuonna 2000. Hän on siitä lähtien eli 17 vuotta toiminut hallituksen puheenjohtajana.

”Olen hyvin ylpeä siitä, miten CMI on kasvanut ja kehittynyt yhdeksi arvostetuimmaksi toimijaksi omalla alallaan. CMI on melkein täysi-ikäinen ja tulee toimeen erinomaisesti ilman minua”, Ahtisaari sanoi vuosikokouksessa.

Ahtisaari jatkaa CMI:n neuvonantajana. Hän on vastedeskin tiiviisti järjestön työssä mukana.

”Tavoite on, että CMI:stä tulee niin sanotusti manttelinperijäni ja että järjestö tulee työllään ja edustamillaan arvoilla jatkamaan minun työtäni. Tässä tehtävässä myös uusi puheenjohtaja tulee antamaan tukensa.”

Ahtisaari kertoi jo keväällä luopuvansa hallituksen puheenjohtajuudesta ja esittävänsä seuraajakseen Stubbia. Ahtisaari kertoi keskiviikkoisessa kokouksessa, että uuden puheenjohtajan valinnalle oli CMI:ssä kolme kriteeriä. Stubb oli näiden kriteerien pohjalta paras mahdollinen henkilö.

1. Suomalaisuus

”CMI on suomalainen järjestö, jonka pääkonttori on Helsingissä. Toimimme Suomen lakien mukaan ja edustamme suomalaista ja pohjoismaalaista arvopohjaa, mikä on työmme tärkeimpiä peruspilareita. Edistämme tasa-arvoa sekä organisaation sisällä että sen ulkopuolella, ja suomalaisuus on yksi valttikorteistamme. Suomella on hyvä maine rauhanvälityksen saralla ja me haluamme omalta osaltamme kasvattaa tätä profiilia”, Ahtisaari sanoi.

2. Poliittinen kokemus

Stubbilla on moninkertaisena ministerinä pitkä kokemus politiikan johtotehtävistä. Pääministeriyden lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Suomen ulkoministerinä ja eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä. Stubb on työskennellyt pitkään myös EU:ssa eri tehtävissä.

”Kokemus siitä, miten poliittiset prosessit toimivat on ensiarvoisen tärkeää CMI:n työn ymmärtämisen kannalta”, Ahtisaari kuvaili.

3. Kansainvälisyys

Stubbilla on laajat kansainväliset verkostot.

”CMI on suomalainen toimija, mutta toimintamme keskittyy pääosin Suomen ulkopuolelle. Tarvitsemme hallituksen puheenjohtajaksi henkilön, joka on tunnettu ja arvostettu kansainvälinen toimija”, Ahtisaari sanoi.

Ahtisaaren mukaan hänellä oli lisäksi seuraajalleen yksi lisäkriteeri: uuden puheenjohtajan on oltava häntä itseään nuoremman sukupolven edustaja.

”Meidän tulee pysyä ajan hermoilla koko ajan ja tarvitsemme hallituksen johtoon henkilön, joka niin sanotusti ymmärtää maailman menoa ja on jatkuvasti kiinnostunut uusimmista tuulista.”