”Libyan yksi suurimmista haasteista on yhteisen vision puute”
Valtiovallan mureneminen ja sekasortoinen tilanne on tehnyt Libyasta pääreitin Afrikasta Eurooppaan pyrkiville ihmisille. Gaddafin jälkeinen Libya tarvitsee kipeästi yhteisen vision tulevaisuudesta kestävän rauhan rakentamiseksi, arvioi CMI:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ohjelmajohtaja Maruan El-Krekshi.
”Jotta tilanne Libyassa saadaan vakautettua, kaikki ne tahot, joilla on vaikutusvaltaa kentällä, pitäisi saada mukaan neuvotteluihin”, sanoo Maruan El-Krekshi.
Libyan kaoottinen tilanne on mahdollistanut ihmissalakuljettajien toiminnan maan pohjoisosissa ja tehnyt maasta pääreitin Afrikasta Eurooppaan pyrkiville ihmisille, sanoo CMI:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ohjelmajohtaja Maruan El-Krekshi. Samalla valtiovallan mureneminen on luonut maahan poliittisen tyhjiön, joka on otollinen maaperä terroristijärjestöille.
El-Krekshi puhui hiljattain aamiaistilaisuudessa, jonka CMI järjesti tukijoilleen Helsingissä.
Libya vajosi sekasortoon sen jälkeen kun diktaattori Muammar Gaddafi kukistettiin vuonna 2011 osana arabikevään kansannousuja. Sen jälkeen maassa ei olla onnistuttu luomaan toimivia yhteiskunnallisia rakenteita, ja valta on pirstaloitunut monille kilpaileville ryhmille. Kenelläkään ei tunnu olevan yhteisymmärrystä maan tulevaisuudesta.
”Gaddafin myrkyllisin perintö oli se, ettei hän valmistanut Libyaa itsensä jälkeiseen aikaan. Ei lähdetty ajoissa miettimään perustuslakia ja poliittisen järjestelmän avaamista, vaan valta keskittyi loppuun asti vahvasti Gaddafille ja hänen lähipiirilleen”, El-Krekshi arvioi.
Nyt maassa on kaksi kilpailevaa hallitusta. Pääkaupunki Tripolissa istuu YK:n tukema ”kansallisen sovinnon hallitus”, ja sitä vastaan taistelee Tobrukin kaupungissa päämajaansa pitävä hallitus, joka on hylännyt virallisen YK:n johtaman rauhanprosessin ja vallanjaon. Lisäksi maassa on useita eritasoisia paikallisia konflikteja, jotka liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Käytännössä suurin osa Libyasta on eri aseellisten ryhmien hallussa.
El-Krekshi: Kaikki vaikutusvaltaiset tahot tuotava neuvotteluihin
El-Krekshin mukaan kansainvälisen yhteisön ja erityisesti YK:n strategia Libyassa on tähän mennessä toiminut huonosti. YK on keskittynyt poliittisiin ryhmiin ja jättänyt aseelliset ryhmät ulkopuolelle. Näin syntyy sopimus, jonka täytäntöönpano on käytännössä mahdoton, El-Krekshi arvioi.
”Jotta tilanne saadaan vakautettua ja päästään jonkinlaiseen ratkaisuun, kaikki ne tahot, joilla on vaikutusvaltaa kentällä, pitäisi saada mukaan neuvotteluihin”, El-Krekshi painottaa.
CMI on edistänyt paikallista vuoropuhelua maassa jo vuodesta 2015 ja pyrkinyt tuomaan neuvotteluihin niin vallankumousta tukeneita kuin vanhaan hallitukseen linkittyneitä ryhmiä.
Ennen kaikkea neuvotteluissa on El-Krekshin mukaan kyse luonnonvarojen jakamisesta. Libyassa pääsy taloudellisiin resursseihin on vahvasti linkittynyt valtaan, ja luonnonvaroja käytetään jatkuvasti neuvottelukorttina konflikteissa.
”Kaikilla libyalaisilla on takaraivossa se, että istutaan isojen öljyvarojen päällä, ja kaikki haluavat siitä osansa. CMI:n työ Libyassa lähtee siitä, että maa tarvitsee uuden yhteiskuntasopimuksen, joka takaa kaikille alueille osansa luonnonvaroista”, El-Krekshi sanoo.
CMI:n tukijat Marika Andersson ja Risto Honkanen kuuntelivat keskittyneinä El-Krekshin analyysia Libyan tilanteesta.
YK on viime aikoina kaavaillut maahan uusia vaaleja, mutta El-Krekshin mukaan aika ei ole siihen vielä kypsä. Tähän mennessä vaalit ovat lähinnä jakaneet Libyan yhteiskuntaa sen sijaan, että olisivat kyenneet luomaan uskottavuutta eri toimijoille, El-Krekshi arvioi.
”Libyan yksi suurimmista haasteista on yhteisen vision puute. Ennen kuin ruvetaan jakamaan paikkoja hallituksessa, pitäisi luoda poliittinen yhteisymmärrys siitä, mihin ollaan menossa ja minkälaista järjestelmää lähdetään rakentamaan”, El-Krekshi sanoo.
Sekasortoisesta tilanteesta huolimatta ilmassa on El-Krekshin mukaan myös positiivisia trendejä. Taisteluiden intensiteetti on vähenemässä, ja valta on vähitellen keskittymässä, mikä vähentää konfliktin osapuolia. Pakolaiskriisin kärjistyminen on myös herätellyt kansainvälistä yhteisöä uusiin rauhanponnistuksiin.
”Pakolaiskysymys on aina ollut Libyan ja Euroopan välinen neuvottelukortti. Kriisiä ei kuitenkaan ratkaista rajavalvontaa kiristämällä, vaan luomalla lähtömaihin taloudellisia mahdollisuuksia”, El-Krekshi summaa.
Saarlotta Virri/CMI