fbpx

Isis perääntyy – miten CMI voisi rakentaa rauhaa Irakin Mosulissa?

Julkaistu 14.12.2016

CMI on keskustellut Irakin korkeimman poliittisen johdon kanssa siitä, miten se voisi auttaa jännitteiden lievittämisessä maan toiseksi suurimmassa kaupungissa. CMI:n asiantuntijan Hussein al-Taeen mukaan Isisin väistyttyä on tärkeää löytää ratkaisuja, jotka estävät kostonkierteen syntymisen.

jesidijohtajantapaaminen

Haydar al-Darraji (vas.) Irakin pääministerin toimistosta ja CMI:n Hussein al-Taee keskustelivat jesidi-vähemmistön uskonnollisen johtajan Babo al-Sheikhin kanssa Pohjois-Irakin Dohukissa.

CMI käy eri osapuolten kanssa neuvotteluja siitä, miten se voisi auttaa sovinnoteossa ja rauhan rakentamisessa Irakin toiseksi suurimmassa kaupungissa Mosulissa, jota ääri-islamilainen Isis-järjestö on pitänyt otteessaan.

Irakin armeija ja muut turvallisuusjoukot yrittävät parhaillaan kurditaistelijoiden ja kansainvälisen liittouman tuella vallata kaupunkia takaisin Isisiltä. Yhtenä pelkona on, että eri kansanryhmien välille syntyy kostonkierre Isisin väistyttyä. Tärkeänä kaupunkina Mosulista voi tulla myös alueellisten suurvaltojen valtakamppailun kohde.

CMI:n Irak-ohjelman johtaja Hussein al-Taee ja vanhemmat neuvonantajat Ilkka Uusitalo ja Nureldin Satti tekivät hiljattain viikon matkan Irakiin. Osana matkaa kolmikko kartoitti CMI:n mahdollista roolia Mosulissa vielä taistelujen jatkuessa ja erityisesti niiden jälkeen.

Keskusteluihin heidän kanssaan osallistuivat paikallisviranomaisten ja Irakin vähemmistöjen edustajien lisäksi maan ylin poliittinen johto presidentti Fuad Masumia myöten.

Kestävää rauhaa kaupunkiin ei voi syntyä, ellei kaikilla kansanryhmillä ole mahdollisuutta osallistua tasaveroisesti tulevaisuuden rakentamiseen. Al-Taeen mukaan rauhaa voisi tukea esimerkiksi komitea, joka ratkoisi heimojen välisiä riitoja ja erimielisyyksiä.

Monet kaupungin asukkaista ovat olleet mukana Isisin julmuuksissa. Jopa samassa perheessä on ollut niin Isisin taistelijoita kuin uhrejakin.

”On tärkeää löytää ratkaisuja, jotta koko heimoa ei syytetä rikoksista”, al-Taee sanoo.

Niin ikään tärkeää on turvata vähemmistöjen asema. Vähemmistöt ovat olleet alakynnessä jo ennen Isisin valtaannousua.

Isis on Mosulissa ja sitä ympäröivillä alueilla tappanut ja orjuuttanut tuhansia jesidejä. Kymmenettuhannet Isisin kynsistä paenneet jesidit odottavat paluuta kotiin.

”Tärkeää on, että he voivat palata ja tietää, että kaupungin vahvimmat eivät kohtele heitä samoin kuin ennen Isisin nousua. Yhtä lailla tärkeää on, että jesidit eivät kosta kaikille niille, jotka hyväksyneet heidän kaltoinkohtelunsa.”

Al-Taee korostaa, että Isisin häätäminen Irakista on vasta ensimmäinen vaihe yhteiskunnan rakentamisessa.

”Vaikka Isis löytäisiin huomenna, ei voi sanoa, että Irak voitaisiin vakauttaa ylihuomenna. Paljon on vielä tekemättä. Kaikki on kuitenkin mahdollista, jos taitoa ja tahtoa löytyy.”

https://vimeo.com/195425808

”Väkivallan tarve on vähentynyt”

CMI tekee työtä ennen kaikkea sen eteen, että Irakista tulisi tulevaisuudessa oikeusvaltio. CMI on nyt reilun kahden vuoden ajan auttanut luomaan Irakille strategiaa, joka tähtää sovintoon eri kansanryhmien välillä.

Tällaisessa yhteiskunnassa ei synny kasvualustaa uudelle Isisin kaltaiselle terroristijärjestölle.

”Tavoitteena on, että jokainen kansalainen tuntee olevansa yhdenvertainen lain edessä. Tämä on se tapa, jolla voidaan rauhoittaa Irakin kaltainen maa”, al-Taee sanoo.

Al-Taeen mukaan sovintostrategian laatimisessa tapahtuu koko ajan edistystä.

”Lähtökohta on se, että mikään ei ole pyhää nykyisessä järjestelmässä. Kaikki täytyy tavalla tai toisella muuttaa, jotta Irak saadaan nostettua jaloilleen.”

CMI on tuonut mukaan keskusteluun Irakin tulevaisuudesta ryhmiä, jotka ovat muuten paitsiossa.

”Näin väkivallan ja aseellisen vastarinnan tarve on vähentynyt, koska toivoa löytyy myös poliittiselta tieltä. Tämä on CMI:n työn suoraa vaikutusta”, al-Taee kuvailee.

editilkkatapaamisessairak

CMI:n vanhemmat neuvonantajat Nureldin Satti ja Ilkka Uusitalo Pohjois-Irakin Suleimaniassa.

Voisiko Suomen tarina auttaa Irakia?

CMI on pystynyt Irakissa avaamaan ovia, jotka helposti pysyvät kiinni.

”Tällaisessa sotaisassa ja monimutkaisessa tilanteessa harva kansainvälinen toimija pystyy Irakissa tekemään mitään”, al-Taee sanoo.

Riippumattomana, suomalaisena järjestönä CMI nähdään Irakissa hyvän lähettiläänä.

”Suomi on pieni maa mutta ulkopoliittinen jättiläinen silloin, kun kyseessä on rauhan tekeminen.”

Pian 100-vuotiaan Suomen tarinalla on kaikupohjaa myös Irakissa. Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, se oli rutiköyhä maa. Itsenäistymisen jälkeen syttynyt sisällissota jätti syvät arvet.

Vaikeista vaiheista huolimatta Suomi on noussut yhdeksi maailman menestyneimmistä valtioista.

”Miten Suomi on onnistunut ylläpitämään yhteiskuntarauhaa? Mitkä olisivat ne Suomen vahvuudet, jotka olisivat siirrettävissä Irakiin, jos irakilaiset sitä itse haluavat?” al-Taee kysyy.