CMI sai YT-neuvottelut päätökseen
Julkaistu 9.9.2015
CMI on lopettanut yhteistoimintaneuvottelut tiistaina 8. elokuuta 2015.
Kehitysyhteistyömäärähojen leikkaukset vaikuttavat CMI:n siten, että järjestö irtisanoo ja/tai osa-aikaistaa yhteensä yhdeksän henkilöä. Säästötoimet vaikuttavat myös järjestön hankkeisiin ja toimistoihin Lähi-idässä, Kaukasuksella ja Afrikassa.
CMI:n toiminta-avustusta leikataan ensi vuoden alusta noin 1,7 miljoonalla eurolla. CMI:n toimintaedellytykset Ukrainassa, Afrikassa ja Lähi-idässä heikkenevät merkittävästi.