fbpx

CMI ja Afrikan unioni – joustavaa kumppanuutta monimutkaisten konfliktien keskellä

Julkaistu 26.8.2015

CMI:n pitkäkestoinen yhteistyö Afrikan unionin kanssa jatkuu vuoteen 2017

au header
CMI:n neuvonantajat Nicholas Bwakira (keskellä), David Kapya (toinen oik.) ja Nureldin Satti (oik.) keskustelevat rauhanvälityksestä seminaarissa Helsingissä.

CMI on tehnyt jo kuuden vuoden ajan yhteistyötä Afrikan unionin (AU) kanssa tukemalla alueellisen organisaation rauhanvälitystyötä.

Yhteistyön lähtökohtana on molemminpuolinen ymmärrys siitä, että AU:n toimintaympäristö on erittäin vaikea: tilanteet muuttuvat usein nopeasti, konfliktit ovat monimutkaisia ja niitä on tällä hetkellä meneillään suuri määrä.

Haasteita on lukuisia, sanoo CMI:n neuvonantaja Nicolas Bwakira.

“Afrikan unionin toimintaympäristö on erittäin monisyinen ja kompleksi. Pelkästään viime aikoina AU on ollut mukana auttamassa Nigeriaa, Somaliaa ja Malia terrori-iskujen estämisessä, ehkäisemässä valtion sisäisten konfliktien syntyä Libyassa, Etelä-Sudanissa ja Egyptissä ja välittämässä rauhaa Lesothossa ja Burundissa.”

Tukea nopealla aikataululla

Jotta CMI voi tälläisessa tilanteessa olla AU:lle hyödyksi, on meidän toimittava joustavasti ja ketterästi. CMI on nopealla aikataululla tukenut Afrikan unionia heidän pyynnöstään muun muassa rauhanvälitysprosessien suunnittelussa eri konfliktimaissa, kuten Keski-Afrikan tasavallassa.

”Paikallisten ja alueellisten intressien, konfliktien moninaisuuden ja monimutkaisuuden sekä rajallisten resurssien vuoksi CMI:n täytyy olla joustava voidakseen auttaa”, sanoo kokenut diplomaatti.

Kumppanuuden jatkumista Bwakira pitää luottamuksen osoituksena. ”Työtä on vielä tehtävänä. Olemme erittäin otettuja, että Afrikan unioni haluaa jatkaa kumppaninamme myös seuraavat kolme vuotta.”

CMI on yhdessä ACCORD:n (African Centre for Constructive Resolution of Conflicts) kanssa tukenut Afrikan unionia vuodesta 2009. Projektia rahoittaa Suomen ulkoasianministeriö.

Tämä juttu on julkaistu alun perin englanniksi CMI:n vuosikertomuksessa toukokuussa 2015. Artikkeli on luettavissa englanniksi täällä. Koko vuosikertomus on löydettävissä englanniksi täältä (pdf) tai täältä (verkkoversio).