fbpx

Isku ja Danske Bank mukana tukemassa CMI:n kampanjaa

Julkaistu 19.8.2015

Tänään käynnistyneessä CMI:n Rauhanpöytä-kampanjassa kerätään varoja CMI:n työlle, tehdään rauhanvälitystyötä tunnetuksi ja tuodaan se osaksi ihmisten arkea.

Pöydän ääressähän keskustellaan ja tehdään päätöksiä päivittäin myös kotona ja työpaikoilla. Suomen johtava kalustevalmistaja Isku tukee CMI:n työtä lanseeraamalla toimistoille tarkoitetun Duo-neuvottelupöydän Rauhanpöydäksi.

”Rauhanpöydän avulla tuomme sovittelun teemaa myös työpaikkojen neuvotteluhuoneisiin”, sanoo Isku Yhtymän toimitusjohtaja Arto Tiitinen. Isku lahjoittaa jokaisesta myydystä pöydästä osuuden CMI:n konfliktinratkaisutyöhön.

”Olemme mielellämme mukana innovatiivisissa kumppanuuksissa”, sanoo CMI:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Elina Lehtinen. ”Pöytä kiteyttää työmme ytimen oivaltavalla tavalla. Rauhan hieromiseen tarvitaan aina osapuolet saman pöydän ääreen.”

Rauhanpöytä-kampanjaan lahjoittaminen on nivottu osaksi suomalaisten nykyarkea, sillä keräykseen voi perinteisten tapojen lisäksi lahjoittaa kätevästi Danske Bankin MobilePay-älypuhelinsovelluksella.

”CMI:n työ kansainvälisten konfliktien ratkaisemisessa on erityislaatuista suomalaista osaamista, josta voimme kaikki olla ylpeitä”, sanoo toimitusjohtaja Risto Tornivaara Danske Bank Oyj:stä, joka on CMI:n yritysyhteistyökumppani.

Suomen hallituksen kaavailemat leikkaukset koskettavat merkittävästi CMI:n toimintaa ensi vuoden alusta alkaen.

www.rauhanpöytä.fi

Iskun kampanjasivut löytyvät täältä.

Lue lisää Mobile Paysta täältä.