fbpx

Valokuvasta kipinä muutokseen: Niklas Meltion haastattelu

Julkaistu 16.6.2014

meltio tracey sheltonCMI:n vuosiraportin kansikuvien takana on palkittu kuvajournalisti Niklas Meltio, joka näyttää kriisialueiden kasvot silottelematta.

Jytisee ja räjähtää. Valokuvaaja Niklas Meltio herää yöllä Aleppon kaupungissa Syyrian pohjoisosissa. Pommi on räjähtänyt sairaalan viereen, jonne hän on asettunut kuvausmatkansa ajaksi. Lukuisat ihmiset menettävät henkensä. Myös ne kaksi toiveikasta lapsiperhettä, jotka saapuivat edellisenä päivänä etulinjoilta sairaalaan suojiin, hautautuvat raunioihin.

”Sota on rumaa”, Niklas Meltio, 35, toteaa rauhallisesti. Hän on tehnyt kuvareportaaseja kriisi- ja konfliktialueilta jo vuodesta 2006 ja kahminut lukuisia alan palkintoja. Suomalaiset ovat päässeet seuraamaan Meltion pysäyttäviä kuvia sanomalehtien sivuilta muiden muassa Afganistanista, Libyasta, Haitista sekä Syyriasta.

”Sota on suomalaismediassa usein liiankin siloteltua. Se antaa valheellisen kuvan. Sota pitää näyttää sellaisena kuin se on, vaikkei se monen mielestä sovikaan aamiaispöytään.”

Valokuvaaminen on vaikuttamista

Helsingissä varttunut Meltio seurasi isänsä jalanjälkiä ja tarttui kameraan jo nuorena. Aktivistitaustainen mies oivalsi valokuvaamisen olevan hänelle sopivin tapa vaikuttaa maailman epäoikeudenmukaisuuksiin. Kutsumus kriisialueille on osa identiteettiä.

“Haluan avata ihmisten silmät, aiheuttaa reaktioita ja luoda mahdollisuuden muutokselle”, Meltio sanoo.

Meltion mielestä on tärkeää päästä kertomaan konfliktialueiden ihmisten tarinoita suurelle yleisölle, jotka muuten jäisivät unholaan.

“On palkitsevaa olla mukana paikoissa, jossa tehdään historiaa. Saan myös itse olla mukana luomassa tätä historiaa, päättämässä siitä, miten tilanteesta kerrotaan suurelle yleisölle.”

Nuoruuden naiivius on karissut, mutta perheellinen mies uskoo työnsä vaikuttavuuteen pitkällä tähtäimellä.

“Yksi kuva ei muuta mitään. Mutta kun ammattilaiset tekevät yhteistyötä ja tarinat saavat tarpeeksi suuren yleisön, voi syntyä uusia sukupolvia vaikuttajia, jotka voivat vaatia muutosta.”

Tahto on olennaista

Syyriassa Meltio on käynyt lukuisia kertoja kriisin puhjettua. Syyrian konflikti on yksi tämän vuosituhannen vakavimmista kriiseistä, joissa jo yli 120 000 ihmistä on menettänyt henkensä. Meltio ja muut journalistit paikan päällä näkivät selvästi miten maa ajautui syöksykierteeseen kansainvälisen yhteisön seuratessa voimattomana sivusta.

“Aina palattuani, oli sairaalarakennus jossa vierailin yhä matalampi kranaattien silvottua kerroksia. Viimeisillä reissuillani ei sitä ollut enää jäljellä kuin kivikasa.”

Syyrian kriisi on osoittanut kuinka haluttomuus neuvotteluihin on johtanut suunnattomaan inhimilliseen kärsimykseen. Meltio peräänkuuluttaakin globaalia vastuuta.

“Jotta kriisit saadaan ratkaistua täytyy tahtoa löytyä tarpeeksi. Jos ajetaan sokeasti vain omaa agendaa eikä ole intressejä keskustelulle, ollaan metsässä.”

Haastattelun jälkeen Meltio astuu Ukrainan koneeseen. Uusi kuvausmatka on taas aluillaan.

Tarinat kuvien takana

Koska Syyrian konflikti on yksi tämän vuosituhannen vakavimmista humanitäärisistä kriiseistä, ja Niklas Meltio on kuvannut siellä laajasti vuosina 2011-2013, CMI valitsi hänen palkittuja kuviaan tämän vuoden vuosiraportin kanteen.

”19-vuotias tyttö koulutti itsensä taistelijaksi, koska hän halusi puolustaa itseään raiskauksilta”, Meltio kuvailee yhtä kannen pysäyttävistä kuvista.

Patjoja kantava poika etsii suojaa, sillä hänen asuinaluettaan tulitetaan. Iäkkäämpi nainen onnistui pakenemaan Kurdistaniin, kun taas mies lapsi sylissään pakenee Syyriasta aavikon halki.

”Muistan kun tapasin kyynelehtivän miehen pienessä kylässä. Hän oli silmin nähden järkyttynyt, sillä hänen maatilalleen oli hyökätty ja karja tapettu”, Meltio kertoo.

”Jokaisella kuvalla on oma tarinansa tietyssä hetkessä ja tilanteessa”, Meltio sanoo. ”Haluan näyttää miltä sota oikeasti näyttää ihmisten arjessa, niin että me kaikki tekisimme parhaamme sen pysäyttämiseksi.”