Koti
English
Arabic
Haku
Valikko

Seuraa
meitä

CMI - Martti Ahtisaari Peace Foundation

KAIKKI KONFLIKTIT VOIDAAN RATKAISTA

Minkä ihminen on aloittanut, ihminen pystyy myös lopettamaan. Vaikka CMI:n perustajan, presidentti Martti Ahtisaaren sanat ovat edelleen totta, tänä päivänä on entistä vaikeampi luoda kestäviä ratkaisuja poliittisiin ja väkivaltaisiin konflikteihin.

Väkivaltaisten konfliktien määrä maailmassa kasvaa, ja konflikteista on tullut entistä monimutkaisempia. Ihmisiä kuolee konflikteissa tänä päivänä kymmenen kertaa enemmän kuin 15 vuotta sitten. Sotaa ja vainoa paenneita ihmisiä oli maailmassa vuonna 2019 lähes 80 miljoonaa. Sodan ja konfliktien aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen määrä on valtava, ja konfliktit ovat este yhteiskuntien kestävälle kehitykselle.

CMI ehkäisee ja ratkaisee konflikteja maailman haastavimmilla konfliktialueilla. Me etsimme uusia, kestäviä ratkaisuja rauhanprosessien edistämiseksi vuoropuhelun ja epävirallisen neuvottelun keinoin. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja työskentelemme suoraan konfliktien osapuolten kanssa. Kaiken tekemisemme perustana on usko siihen, että konfliktit ovat ratkaistavissa, mikäli taitoa ja poliittista tahtoa on riittävästi.

Lahjoitus CMI:lle on investointi rauhaan. Tukemalla työtämme myös sinä voit auttaa konfliktin keskellä kärsiviä ihmisiä löytämään kestäviä ratkaisuja konfliktien ja sodan päättämiseksi – tule mukaan rakentamaan rauhaa.

Kiitos tuestasi!

Valitse maksutapa:
Valitse lahjoittamasi summa:
Kyllä, haluan saada tietoa CMI:n työstä ja kampanjoista.
Rahankeräyslupanumero RA/2021/1102.
Kerätyillä varoilla edistetään rauhaa sekä eri
valmiuksia ehkäistä ja ratkaista kriisejä globaalisti
tukemalla CMI:n hankkeita Suomessa ja kansainvälisesti.

Lahjoituksesi yhteydessä käsittelemme henkilötietojanne.
Lue lisää henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteestamme: yksityishenkilöt ja yritykset.