Konfliktinratkaisun keinot tarvitsevat päivityksen

Vaalivaikuttaminen, kyberiskut, massatuotetut droonit ja anonyymit iskut kriittiseen infrastruktuuriin ovat viime vuosina olleet toistuvasti otsikoissa. Yhä useampi taho tarttuu keinoihin, jotka hämärtävät rajaa rauhan ja konfliktin välillä. Vaikka sodat valtioiden välillä tuskin loppuvat, teknologinen murros ja nykyinen maailman tilanne muuttavat konfliktien luonnetta; sota on entistä monimutkaisempaa ja arvaamattomampaa. Nykytilanne vaatii päivityksen myös tapaan ratkaista konflikteja – tarvitaan uusia rauhantekijöitä, uusia ulostuloja ja uusia työkaluja.

CMI:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikön päällikkö Ed Marques.

Nykyajan konfliktit ovat monimutkaisia – niissä sekoittuu paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä ulottuvuuksia, sekä valtiollisia että ei-valtiollisia toimijoita. Sääntöperustainen kansainvälinen järjestys on heikko, ja selkoa siitä mikä tulee korvaamaan sen ei vielä ole. Vastakkainasettelu määrittää maailmaa jälleen ja siitä on hiljalleen tulossa uusi normaali. Tämä näkyy kiihtyvänä kilpailuna vaikutusvallasta, luonnonvaroista, markkinoista ja globaaleista kuljetusreiteistä. Seurauksena ovat uudet epäsymmetriset yhteenotot ja ”proxyt” eli sijaissodat, jotka haastavat aseellisen konfliktin perinteisen määritelmän.

Erilaiset riippuvuussuhteet sekä yhteydet osapuolten välillä tekevät konflikteista vaikeasti hallittavia. Perinteisten konfliktien ratkaisijoiden, kuten valtioiden ja kansainvälisten instituutioiden keinot ovat vähissä ja vanhentuneet. Surullisen esimerkin tästä antaa Syyrian sisällissota, joka jatkuu jo kahdeksatta vuotta.

Konfliktit eivät kunnioita rajoja. Naapurimaille konfliktit aiheuttavat poliittiselle johdolle painetta käsitellä konfliktin lieveilmiöitä – pakolaisuutta, terrorismia, kaupankäynnin kuihtumista. Lieveilmiöt muokkaavat vuorostaan sisäpolitiikkaa. Tuloksena on se, että lyhytnäköinen sisäpolitiikka ohjailee nyt maiden ulkopolitiikkaa. Eri tahojen intressit ovat sivuuttamassa arvopohjaisuutta konfliktinratkaisussa; onnistuneen rauhanvälityksen pitää huomioida molemmat.

Myös teknologinen kehitys muuttaa pelikenttää. Keinot ovat erilaisia. On helppo puhua sotaisasti, jos sillä voi verhota osallisuutensa tuhoon. Kynnys sodankäyntiin on matalampi, jos se ylitetään anonyymeillä drooni-iskuilla, kyberhyökkäyksillä tai tuetun sissiryhmän keinoin. Rauhanvälittäjät joutuvat nyt toimimaan tahojen kanssa, jotka eivät välttämättä ääneen tunnusta olevansa osa konfliktia. Iso osa tätä kokonaisuutta on mediakentän, tiedon ja viestinnän sirpaloituminen. Tätä voi esittää sosiaalisen median voittokulkuna tai yhteisen ja jaetun totuuden katoamisena. Fakta on, että perinteinen media, kansalliset sekä kansainväliset instituutiot ovat menettäneet ylivaltansa tiedon tuottajina. Rauhanprosessien viestintä vaatii kokonaan uusia työkaluja.

Väkivaltaisen konfliktin taustalla on aina laajempi yhteiskunnallinen murros. Erilaiset sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset ja ympäristön muutokset vaikuttavat konflikteihin ja päinvastoin. Kun yhtälöön lisätään teknologian ruokkima konfliktikeinojen ja -toimijoiden kasvu, on konflikteja mahdotonta ratkaista yksinomaan korkeimpien poliittisten johtajien välillä – eli perinteiseen tapaan. Rauhantekijöiden on aivan eri tavalla osallistettava yhteiskunnan eri osia tulevaisuudessa.

Kaiken lisäksi kansainvälisten sopimusten ylläpitämät työkalut ovat osoittautuneet heikoiksi. Päätöslauselmien teho nojautuu yhteistyöhön ja yhteiseen ymmärrykseen, jota ei yksinkertaisesti ole isojen konfliktien ympärillä. Vanhat rauhanvälityskeinot eivät kykene käsittelemään uusia arvaamattomia konflikteja ja siksi meidän, konfliktien ratkaisun ammattilaisten pitää kysyä itseltämme: Mitä tämä edellyttää rauhanvälittäjiltä? Kuinka voidaan saavuttaa tasapaino, kun epäsymmetrisyys on jokapäiväistä konflikteissa? Miltä näyttää kybersodan rauhansopimus? Kuinka voimme tehdä kestäviä rauhansopimuksia, kun konfliktin osapuolina on sekä valtioita että monenlaisia ryhmittymiä?

Meidän tulee rohkeasti ja ennakkoluulottomasti pohtia näitä kysymyksiä, jos haluamme, että kansainvälinen dialogi ja rauhavälitys ovat tulevaisuudessa merkittäviä keinoja ratkaista väkivaltaisia konflikteja ja rakentaa kestävää rauhaa. Sillä yksi asia on ainakin selvä, niin kauan kun on konflikteja, on myös tarvetta ratkaista niitä.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Uuden Suomen Vieraskynä-palstalla. Kirjoitus on osa CMI:n ja Uuden Suomen blogiyhteistyötä.