fbpx

Miten Aasian nousu muokkaa maailmaa?

Julkaistu 19.7.2019

Järjestimme torstaina Porissa SuomiAreenan yhteydessä brunssitilaisuuden tukijamme Finnairin kanssa. Brunssin lomassa ohjelmajohtajamme Ville Brummer ja Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner analysoivat Aasian nousun vaikutuksia maailmassa.

CMI:n viestintäjohtaja Elina Lehtinen, Finnarin toimitusjohtaja Topi Manner ja CMI:n ohjelmajohtaja Ville Brummer.

Brummer korosti, että Aasian nousun myötä maailmassa on nyt käynnissä vallan uusjako. On siirrytty Yhdysvaltojen johtamasta yksinapaisesta maailmanjärjestyksestä moninapaiseen, jossa on useita valtakeskittymiä.

Erityisesti Kiinan vaikutusvallan kasvu näkyy myös eri konflikteissa Aasiassa. Brummerin mukaan on kuitenkin väärin kuvitella, että osa konfliktien osapuolista alueella olisi rähmällään Kiinan edessä.

”Eivät muut maat halua tässäkään asiassa olla Kiinan jalkavaltioita”, Brummer sanoi.

Esimerkkinä tästä on kansainväliselle yhteistyölle avautunut Myanmar, jolla on perinteisesti tiiviit suhteet Kiinaan ja Venäjään.

”Myanmar haluaa nyt rakentaa omaa identiteettiään kansainvälisessä yhteisössä”, Brummer korosti.

Osana uutta Aasia-ohjelmaa CMI on aloittanut Myanmarissa hankkeen, joka tukee kansallista rauhanprosessia keskusvallan ja etnisten aseellisten oppositioryhmien kesken. Rauhanprosessi ei ole edennyt toivotulla tavalla, vaan poliittiset keskustelut ovat jumissa ja tulitauko ei pidä. CMI:n neuvonantajat on kutsuttu auttamaan tulitauon valvonnan kehittämisessä osana luottamuksen rakentamista.

CMI myös tunnustelee missä muualla alueella olisi kysyntää suomalaiselle konfliktinratkaisuosaamiselle.

”Presidentti Ahtisaaren aikoinaan johtama Acehin rauhanprosessi on vahva käyntikortti. Rakennamme luottamusta eri tahoihin pikku hiljaa.”

Finnairin brändi- ja markkinointijohtaja Johanna Jäkälä.

”Lentoliikenne yhdistää kansoja”

Aasian kasvavat markkinat ovat Finnairin strategian ytimessä. Ensi vuonna Finnairin on määrä lentää Aasiassa jo 20 kohteeseen. Topi Mannerin mukaan Finnairin liiketoiminnan näkökulmasta Aasian puolesta puhuu kaksi tärkeää tekijää.

”Niin väestön kehitys kuin teknologinen kehityskin alkaa olla Aasian puolella.”

Manner arvioi, että Suomi ja suomalaiset yritykset ovat hyvällä tiellä Aasian taloudellisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Kiinalaisilta on kuitenkin paljon opittavaa, Manner sanoi. Yksi esimerkki tästä on mobiilimaksamisen helppous.

”Kiinalaiset ovat meitä edellä monessa asiassa.”

Manner ja Brummer olivat yhtä mieltä siitä, että valtioiden ja yritysten välisen taloudellisen yhteistyön merkitys rauhan rakentajana korostuu Aasian nousun myötä.

Mannerin mukaan CMI:n työn tukeminen on Finnairille luontevaa. Hän korosti, että lentoliikenteen dna:ssa on olla rauhan asialla.

”Lentoliikenne yhdistää kansoja ja rakentaa siltoja niiden välille.”