Koti
English
Arabic
Haku
Valikko

Seuraa
meitä

Tuntemamme maailmanjärjestys uhkaa murentua

Julkaistu maanantaina, 16. huhtikuuta 2018

Maailman johtajat ovat ajautuneet kauas toisistaan, kirjoittaa CMI:n perustaja, presidentti Martti Ahtisaari. Merkkejä aidosta halusta neuvotella ja etsiä yhteistä ratkaisua konflikteihin ei ole juuri nähtävissä.

Elämme epävakaita ja merkillisiä aikoja. Jännitteet kansainvälisessä politiikassa lisääntyvät kiihtyvällä tahdilla. Sotien ja konfliktien lisäksi kuulemme lähes viikoittain uusia uutisia suurvaltojen nokittelusta, tarkoitushakuisista sotaharjoituksista, kansainvälisten sopimusten vähättelystä tai suoranaisesta rikkomisesta, kauppasotien lietsonnasta ja demokratian heikkenemisestä Euroopan ytimessä.

Vierailin New Yorkissa maaliskuun puolessa välissä. Tapaamani kansainvälisen politiikan ammattilaiset, diplomaatit ja poliitikot olivat maailman tilasta selvästi huolissaan. YK:n toimintakyvyttömyys, erityisesti turvaneuvoston pysyvien jäsenmaiden osalta, heijastuu epävarmuutena koko maailmaan. Tilannetta ei auta Venäjän ja Yhdysvaltain välinen syvä epäluulo. Vaikuttaa siltä, että maailman johtajat ovat ajautuneet kauas toisistaan. Merkkejä aidosta halusta neuvotella ja etsiä yhteistä ratkaisua pienempiin, puhumattakaan laajamittaisiin konflikteihin, ei ole juuri nähtävissä. Syyrian seitsemän vuotta jatkunut sota on tästä surullisin esimerkki. Yhdysvaltain ja Venäjän yhteistyökyvyn puute vaikuttaa koko maailman vakauteen.

Matkani aikana keskustelin muun muassa Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin kanssa. Hän jakoi muiden lailla huolen monenkeskisen maailmanjärjestyksen murenemisesta ja erityisesti toimenpiteistä, joilla Yhdysvallat nakertaa uskottavuuttaan maailmalla. Yhdysvallat on nykyisen hallintonsa aikana leikannut rahoitusta kansainvälisiltä järjestöiltä, mukaan lukien YK:lta. Presidentti Clintonin kanssa ihmettelimme, kuinka olemme muutamassa kymmenessä vuodessa ajautuneet tilanteeseen, jossa suurvaltojen välinen keskusteluyhteys on poikki ja voimankäytöstä tai sillä uhkailusta on tullut ”uusi normaali”. Presidentti Clinton muisteli kaihoisasti Helsinki-prosessia ja suurvaltojen johtajien kokousta Helsingissä vuonna 1997. Silloin Venäjän presidentti Boris Jeltsin ja presidentti Bill Clinton molemmat ymmärsivät dialogin ja vuorovaikutuksen merkityksen kansainvälisissä suhteissa huolimatta siitä, että heillä oli asioista eri näkemyksiä. Clinton muistutti, että silloin puhuttiin jopa Venäjän Nato-kumppanuudesta ja tiiviistä yhteistyötä. Miksi yhteistyöhön ei enää pystytä?

Tämän hetken maailman henkinen tila muistuttaa kovasti kylmän sodan aikaisista jännitteistä ja latautuneesta ilmapiiristä. Kun joku sanoo tai tekee jotain provosoivaa, on valtava tarve maksaa samalla mitalla takaisin. Nokitellaan ja etsitään itselle parasta positiota – ei pitkäkestoista, kaikille osapuolille hyväksyttävää ja siten pitkällä aikavälillä myös kaikille edullisinta ratkaisua. Ihmiskunnan yhteisen hyvän nähdään olevan oman valtion edun kanssa perustavanlaatuisessa ristiriidassa. Siitä huolimatta, että lopulta yhteistyöstä ja sen tuottamasta suhteellisesta vakaudesta hyötyvät kaikki. Tästä esimerkkejä ovat esimerkiksi ilmastokysymykset tai pakolaispolitiikka.

Väitän, että kaikki tämä juontaa juurensa syvään luottamuspulaan. Kun suurvaltajohtajat eivät luota toisiinsa ja harjoittavat kilpailullista politiikkaa, muille ei jää esimerkkiä jota seurata. Erityisen huolestuttavan tilanteesta tekee se, että suurvaltojen luottamuspula vaikeuttaa YK:n ja sen turvaneuvoston toimintaa. Jos Yhdysvallat vetäytyy monenvälisestä yhteistyöstä, maailmanjärjestelmään jää tyhjiö. Kansainvälinen järjestelmä tarvitsee vahvan johtajan, joka puolustaa globaaleja arvoja – demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion perusteita.

Olen suurimman osan elämääni ollut rauhanvälittäjä. 80 vuoden ikään ehtineenä, paljon konfliktiosapuolia, maailman johtajia ja poliitikkoja tavanneena, uskon edelleen, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Jos vain on poliittista tahtoa. Rauhanvälitys on ihmisten välisen luottamuksen ja yhteistyön rakentamista. Kukaan henkilö tai maa ei yksin ratkaise suuria konflikteja. Siihen tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä, kansainvälisiä järjestöjä kuten YK ja itsenäisiä ja riippumattomia toimijoita kuten perustamani konfliktinratkaisujärjestö CMI. CMI:n kaltaiset toimijat voivat ketteryytensä ja joustavuutensa ansiosta olla merkittävässä roolissa maailman konflikteja ratkaistaessa. Ne pystyvät antamaan tukea YK:n ja muiden virallisten välittäjien rauhanpyrkimyksille.

Olen YK-mies. Uskon vahvasti maailmanjärjestöön sen puutteista huolimatta. Sen voimaannuttaminen palvelee kaikkien maiden etuja. Minulla on tapana muistuttaa, että YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen tuomaan ja säilyttämään maailmassa rauhaa, ja että kaikki jäsenvaltiot ovat sitoutuneet rauhan edistämiseen YK:n jäsenvaltioiksi liittyessään. On välttämätöntä, että jäsenvaltiot tekevät kaikkensa, jotta tämä sitoumus näkyy myös käytännössä. Olen luottavainen järjestön nykyjohtoon, tuleehan nykyinen pääsihteeri järjestelmän sisältä ja osaa pelin säännöt. Ja mikä tärkeintä, hänellä on takanaan YK:n virkamiehistön luottamus.

Olen myös niin sanottu kummallisten töiden mies, ”odd jobs man”. Sellaiseksi minua kutsui vuonna 1999 suursijoittaja George Soros, joka kannusti minua perustamaan oman järjestön tekemään maailmalla rauhanvälityksen ”hanttihommia” eli sellaisia töitä mitä muut eivät silloin vielä tehneet. Nyt CMI:n kaltaiselle organisaatiolle on suuri tilaus. Järjestön 80 ammattilaista pureutuvat konfliktien juurisyihin, tuovat osapuolia neuvottelupöytiin ja sovittelevat väkivaltaisia konflikteja ympäri maailman. CMI:n kunnianhimoinen visio on, että kaikki konfliktit voidaan ratkaista. Minä olen sitä mieltä, että sen minkä ihmiset ovat aloittaneet, sen me pystymme myös lopettamaan. Maailma ei koskaan ollut ”valmis” tai ongelmaton. Ratkaisevaa miten tilanteeseen reagoidaan. Niin nytkin. Minä olen ikuinen optimisti ja se kantaa aika pitkälle.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Uuden Suomen Vieraskynä-palstalla. Kirjoitus on osa CMI:n ja Uuden Suomen aloittamaa blogiyhteistyötä.